tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kuvapäivitys

Emme ole päässeet talolle käymään 1,5 viikkoon ollenkaan perhettä piinanneen influenssan vuoksi. Nyt tänään oli ihan pakko pakata lapset autoon ja lähteä ajamaan, ei vaan voinut enää pysyä poissa... saldona taas pari kännykamerakuvaa:

 Eteinen, vain listat puuttuvat. Näyttää jo kodikkaalta <3

Oma sauna <3

Eipä olis tänään malttanut lähteä pois talolta ollenkaan. Ja vietiin me sinne varastoon jo pari säkkiä, kun ei kerta kaikkiaan mahdu elämään täällä nyt säkkien ja laatikoiden keskellä enää turvallisesti lasten kannalta.

Hauskaa ja riehakasta vappua kaikille!

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Välitilan lasista...

Silmä alkaa tottua, joten ehkä tuo lasi sittenkin on ihan kiva... Kuulin myös kaverilta, että käytännön syistä vaakareuna ei olisi käytännöllinen, sillä höyry pääsisi silloin tuhoamaan lasin alla olevaa tapettia. Mä näemmä tarvitsen aina vähän sopeutumisaikaa ;)

Meidän pitäis olla kovasti tuunaamassa pihaa nyt, mutta kuinkas kävi: mä olen itse liki 40'c kuumeessa ja ilmeisesti influenssaa potevana. Tulehdusarvot olivat ok, joten siksi lääkäri kallistui influenssaan. Ja olo kyllä onkin aikalailla hakattu. En jaksa olla pystyssä kuin hetkiä kerrallaan. Ja nyt taas muistan miksi olen aiemmin ottanut aina rokotteen. Huh.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kuvapäivitys ja pieniä murheenkryynejä...

Meille tuli torstaina kodinkoneet. Kun Itellan kundit kantoivat ekan jääkaapin sisälle, niin iskin jarrua: kaapit olivat valkoiset, vaikka olen jo kertaalleen toimittanut Electroluxille mailitse kopion sopimuksesta, jossa olemme valinneet rosterikoneet. Onneksi kaikki on tehty kirjallisesti, nyt sitten vaan odotellaan uusia jääkaappeja. Harmittaa vaan sikäli, että turhaa hommaa tuli tehtyä.

Perjantaina tapasimme uuden maarakentajamme ja sovimme, että viikonlopun aikana siivoamme pihasta kaiken roinan pois ja ensi viikon loppupuolella hän tulee sitten sepelialuetta laittamaan. Saadaan siten osa pihasta käyttökuntoon ja on helpompi muuttaakin, kun korko on kohdillaan. Mies on isänsä kanssa ollut koko viikonlopun siis raivauspuuhissa ja itsekin menin hommiin tänään töiden jälkeen. Olipahan vaan ihanaa puuhastella OMALLA pihalla <3

Laattamies oli niin ikään viikonlopun hommissa ja nyt on sitten kaikki laatat ja laminaatitkin paikallaan. Odotamme enää listamiestä ja sähkäreitä - sekä kiintokalusteasentajaa ja timpureita korjaamaan pari pikkujuttua.

Meille tuli loppuviikosta myös keittiön välitilaan lasi. Olen pettynyt. Siis lasi itsessään on nätti sen tapetin kanssa, mutta liesituulettimen kohdalta mun ajatus suunnittelusta ei nyt ilmeisesti kohdannut lasifirman edustajan kanssa. Mä olen oikeastaan aikalailla sanaton, antakaahan kommenttejanne tästä melkoisen erottuvasta saumaustyylistä:


Tässä vielä muita kuvia. Pikkuvessasta tykkään itse nyt tosi kovasti, samoin kodinhoitohuoneesta tuli ihana :)

 Työhuone - laminaatti ei ole oikeasti NOIN ruskea

 Takaseinä on oikeasti paljon harmaampi, kännykamera ei vaan osaa...

KHH:n laattoihin ja kaikkiin valintoihin olen enemmän kuin tyytyväinen <3

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Muutto lähestyy.

Täällä piisaa hoppua, kun töiden lomassa koetetaan pakkailla ja hoitaa tavaroiden kantamista sisälle taloon jne. Tein viime viikon lopulla päiväkamman esikoiselle ja sen mukaan - jos kaikki menee nyt hyvin loppuun saakka - muuttoon on 26pv. Hui. Äkkiä menee aika, mikä kyllä sinällään on tosi ihanaa. Halu päästä uuteen KOTIIN on jo kova.

Kiintokalusteet on nyt asennettu ja niiden puolesta kaikki on ok; yhdessä kaapinovessa on pieni nirhauma ja se menee vaihtoon ja lisäksi kodinhoitohuoneen allas puuttui toimituksesta eli sekin tulee jälkitoimituksena. Lisäksi huomasimme, että liesituulettimen putki on mennyt hieman vinoon ja se tullaan oikaisemaan. Käytännössä se tarkoittaa, että pari kattopaneelilistaa tullaan irroittamaan, mutta se ei kuulemma ole iso homma. Ylihuomenna saamme kodinkoneet ja perjantaina tullaan laittamaan välitilalasi. Näyttöön on aikaa n. 3vkoa ja päivää myöhemmin on talon luovutus ja käyttöönottokatselmus, jonka jälkeen voikin alkaa viemään pikkuhiljaa tavaroita paikalleen.

Design-Talosta pitää sanoa, että olemme kyllä koko ajan saaneet todella hyvää palvelua. Usein asiat ovat olleet jo vähintäänkin tiedossa, joskus jopa hoidossa, kun olemme jostain reklamoineet... ja niitä reklamointejakaan ei ole joutunut kovin montaa tekemään. Oikeastaan ei voi puhua edes reklamaatioista, vaan olemme vain ohimennen huomauttaneet jostain esille tulleesta asiasta työpäälliköllemme. Kirjallisesti emme ole mistään antaneet reklamaatiota, ei ole tarvinnut. Ja toivottavasti homma jatkuu näin jatkossakin ;)

Tässä vielä muutama kännylaatuinen kuva - olen hukannut muistini jonnekin enkä muista koskaan ottaa järkkäriä mukaan.

 Keittiö ruokailutilasta kuvattuna, taustalla eteinen.

Olohuoneesta päin kuvattuna.

 Tässä hieman vinksallaan oleva putki, tämä siis menossa uusiksi. Samoin tapettia vielä hieman tuunaillaan, se kun oli helpompi laittaa hieman "yli" kuin alkaa sitten kaappien laiton jälkeen paikkailemaan.

Pikkuvessa.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Pihasuunnittelua.

Me olemme päättäneet panostaa nyt jo muuton yhteydessä pihaan sen verran, että laitamme siirtonurmen siistiyttämään piha-aluetta. Ja samoin ulkopuoliset täytöt teemme heti loppuun. Tämä jo ihan käytännön syistä, sillä pihamme on savimaata ja hyvin märkää sellaista. Itse sitä vielä osaisi kulkea siististi hiekka-alueita pitkin, mutta koetapa saada tuollainen reilu 1,5 -vuotias omapäinen neiti-ihminen pois savivellistä. Haluan varjella uusia materiaaleja ja sen ajatuksen ja savipihan yhdistäminen ei liene kovin helppoa ;) Siispä olemme nyt laittaneet tarjouspyynnön Finnurmelle suoraan ja kysyimme myös 2-laadun hintoja. Tästä vinkistä kiitos kummipoikamme isälle! Katsoimme siirtonurmen hintoja myös NetRaudan sivuilta; he myyvät niin ikään Finnurmen siirtonurmea ja he pystyvät toimittamaan tuotteen kotiin. Hinta NetRaudan kautta olisi 3,20e/m2 eli katsellaan tarjoaako kasvattaja tuotetta parempaan vai huonompaan hintaan. NetRaudan sivuilla valmistajan suositushinta olisi 3,40e/m2. Ja me siis tarvitsemme tuota nurmikkoa n. 660m2 eli kannattaa jo vertailla tarkkaan, mistä tuotteen ostaa.

Tässä luonnos meidän pihastamme - alustava suunnitelmahan tuli Design-Talolta asemapiirroksen yhteydessä ja nyt sitä väreillä muokkasin. Maarakentajaa varten laitamme vielä ulkovalojen paikat tuohon ja pitää miettiä, että onko jotain muuta, jota nyt akuustisti pitää laittaa... kun ei sitten viitsi jatkuvasti pihaa auki repiä.


perjantai 5. huhtikuuta 2013

FatBoy ja Perfect Home

Olemme pitkään haaveilleet FatBoy -säkkituolista, mutta tähän nykyiseen kotiin se ei oikein ole soveltunut. Tänään kuitenkin laitoin FatBoyn vihdoin tilaukseen, kun osui silmään Finnish Design Shopin -20% tarjous Facebook -tykkääjille. Tarjous koski siis koko FDS:n valikoimaa, mutta vaikka toki olisin halunnut ostaa vaikka mitä kivoja juttuja, niin siihen ei budjetti nyt just riitä ;)

Meidän FatBoy tulee olemaan limenvihreä ja värin valitsin sillä ajatuksella, että se tuo kivan väriläiskän muuten musta-valko-harmaaseen sisustukseen. Tässä vielä kuva tuosta ihanuudesta :)


Ystäväni pitää tänään myös Perfect Home -kotikutsut ja sinne olisi ollut ihana päästä hypistelemään ihanuuksia. Erinäisten sattumusten vuoksi en paikanpäälle kuitenkaan pääse, mutta tilauksen teen virtuaalisesti. Tällaisia tuotteita ajattelin nyt ekalla tilauskerrallani tilata:

Avainkaappi, mitat 30 x 22 x 7 (k x l x s)
lähde: Perfect Home

Tarjotin, koko 30 x 40cm
lähde: Perfect Home

Vit Lilja -astiasto, ajattelin nyt ostaa vasemmalla olevat aamiaiskulhot, 4kpl.
Kokoa noilla on 14cm x 14cm.
lähde: Perfect Home

torstai 4. huhtikuuta 2013

Muuttajan muistilista ja siivousasiaa.

Listaan tähän vähän itsellekin muistutukseksi asioita, joita pitää tässä tulevien viikkojen aikana hoitaa.

- sähkösopimuksen tarkistus ja muutos
- muuttoautoasian selvittäminen
- muuttolaatikoiden hankinta
- nettiliittymän siirto
- jäteastian hankinta - hintavertailu käynnissä
- jätteenhuoltosopimuksen teko - työn alla, paperit allekirjoittamatta
- kotivakuutuksen muutos - aika varattu OP-Pohjolaan
- postilaatikon hankinta
- postin jakelusopimuksen teko - selvityksessä
- osoitteenmuutos viimeistään 2vkoa ennen muuttoa!
- soitto huonekaluliikkeeseen ja sopiminen sohvan yms. kuljetuksesta
- turhan krääsän hävittäminen ja mukaan tulevien pakkaaminen - työn alla
- uusien valaisimien ja verhotankojen hankinta
- lehtitilausten yms. osoitteenmuutokset (mikäli eivät mene väestörekisterin kautta)

Innolla odotamme tulevaa! :)

Nykyisen asunnon tulee siivoamaan ammattilaiset, sillä ostin Grouponin kautta 6h kotisiivousta 70e:lla. Taktisesti käytän sen vanhan asunnon siivoamiseen, jolloin säästän aikaa ja voin keskittyä uuden kodin laittamiseen :) Uuden kodin rakennussiivouskin kilpailutettiin, mutta hinnat olivat niin huikeita, että todellakin siivoamme ihan itse. Siis alkaen hinta oli n. 600e + alv 24%. Ja kallein saamamme tarjous oli 1100e + alv 24%. Huhhuh.

5-6 viikkoa muuttoon!

Niin se aika kuluu; teimme talokaupat viime kesänä, juhannusaaton aattona, ja tämä kevät oli jossain kaukana edessäpäin. Nyt, reilu 9kk myöhemmin, elämme hetkeä, että talo alkaa olla yhä enenevässä määrin KOTI ja sinne KOTIIN me pääsemme muuttamaan noin 5-6 viikon kuluttua, mikäli kaikki menee loppuun saakka yhtä hyvin kuin nyt on mennyt. Toivomme sitä, toivomme todella. Pakkaamaan vissiin pitäis alkaa, mutta jotenkin ei tiedä mistä aloittaisi. Paljon aiomme tavaraa ihan hävittääkin, joten ehkä viisainta olisi aloittaa raivaamalla vinttikomero ja viedä sitten sinne vähitellen säilytykseen tavaroita, joita ei enää tässä perusarjessa tarvitse. Täytyypä laatia jonkinmoinen toimintasuunnitelma ja aloittaa viikonloppuna työt - tuleva viikonloppu kun on yhteistä vapaata, kun mullakaan ei ole töitä. Mitään turhaa krääsää en aio enää mukanani kuljettaa, joten hävitettävää tavaraa on paljon. Koetan nyt ajatella järjen kanssa näitä juttuja, en tunteella - todellisuudessa kun noita yläasteen oppikirjoja ei taatusti tule koskaan avattua ja tuskin lapsetkaan niistä mitään hyötyvät ;) Jonkun kirjan nyt voi jättää muistoksi, jotta voi sitten 50v päästä näyttää lapsenlapsille millaisia  kirjoja koulussa oli silloin mummin lapsuudessa. Mutta ei niitäkään tarvitse kahta laatikollista mukana kuljettaa.

Talolla on nyt tapahtunut asioita hurjassa tahdissa ja tänään oli ainakin osa sähkötarvikkeistakin saapunut paikanpäälle. Ja eilen tuotiin kiuas. Tuntuu kyllä ihan uskomattomalta, että muutto unelmien kotiin tapahtuu jo reilun kuukauden päästä. Iik. :)