torstai 18. lokakuuta 2012

Tieliittymä tontille.

Tonttiliittymä, tästä se kaikki sitten lähtee. Piakkoin saanen kuvia sitten jo muista maatöistäkin.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Rakennuslupa saatu!

Me saatiin viime viikolla vihdoin rakennuslupa! :) Ja nyt on muuta paperiasiaa hoidettu ihan käsittämätön määrä - ei siis todellakaan ole tarvinnut nukkua päiväunia väsymykseen, vaan ihan on kahvia tullut kitattua mahan hajoamiseen asti. Nyt esikoinen on kerhossa ja kuopus nukkuu. Olisi siis äidin hengähdystauko, mutta ehkä sitten ens vuonna... ;)

Meillä menee aikataulu tosi tiukalle rakennusluvan venähtämisen vuoksi. Viikkokin kun on paljon. Eli eilen saatiin kytkentäpyyntö vesilaitokselle, sen käsittelyaika on 2vkoa. Ja sinä aikana ei voi tehdä kaivuutöitä kuin ehkä just talon pohjan verran. Eli kahden viikon päästä tästä hetkestä päästäneen tekemään kaivuutöitä, jolloin saadaan myös sähkökaapeli maahan. Kun kaapeli on peitetty maa-ainekseen, niin pitäisi laittaa kytkentäpyyntö Fortumille ja kytkennän kanssa menee niin ikään kaksi viikkoa. Ongelman asiasta tekee se, että meidän sähköurakoitsija on lomalla 21.10. - 5.11. eli hän ei pääse kytkentäpyyntöä tekemään. Ja perustusten valu alkaa siis 9.11. ja silloin tarvitaan sähköä. Voihan huokaus! Mä vaan niiiiiin odotan, että tulee toukokuu ja päästään muuttamaan valmiiseen kotiin. Sitten tää helpottaa. Kai. Sitten kesäksi riittää hommaa pihan laitossa, talon maalaamisessa ja aitakin pitäisi rakentaa. Mutta se on sitten eri asia, kun ollaan jo siellä ja voi vaan mennä pihalle eikä tarvitse säätää näiden papereiden kanssa.

Tällä viikolla olisi nyt vielä edessä työmaan aloituskokous ja oletettavasti perjantaina tulee kunnan porukka tekemään tietä. Tänään ymmärtääkseni Fortum on käynyt vetämässä kaapelin tontin rajalle - se kun oli jo kerran vedetty, mutta kunnan niittokone oli sen pätkinyt paloiksi. Kaikkea sitä voikin sattua ;)